Harhaluuloja äitiydestä – Nyt tiedän, että saan olla juuri sellainen äiti lapselleni kuin haluan

Harhaluuloja äitiydestä – Nyt tiedän, että saan olla juuri sellainen äiti lapselleni kuin haluan
Kuva: Liane Metzler

Teksti Amanda

Ennen äidiksi tuloa, minulla oli monia ”hieman” epätodellisia ajatuksia siitä, millainen äiti olisin tai millainen äiti haluaisin olla. Ennen äidiksi tuloa muun muassa:

Luulin, että lapsen kanssa pitää olla läsnä ja leikkiä koko ajan.

Luulin, että lapsen kaiken tekemisen pitäisi olla tavalla tai toisella kehittävää. Niinhän ne lapset oppivat, leikin kautta.

Luulin, että vauvan hereillä ollessa minun tarvitsee toimia hänen viihdyttäjänään, kunnes hän menee taas nukkumaan.

Luulin, että olen kamala ihminen, kun en osannut fiilistellä sisällä kasvavaa vauvaa tai hakea hänen kanssaan yhteyttä.

Luulin, että olen valmis imetykseen ja sen mahdolliseen epäonnistumiseen. Kun imetys olikin meillä vaikeaa, koin epäonnistuneeni täysin äitinä.

Koin huonoa omaa tuntoa, kun laitoin vauvani sitteriin odottamaan, että tein itselleni ruokaa.

Koin ylipäätään huonoa omaatuntoa siitä, että meillä oli sitteri.

Koin huonoa omaa tuntoa, kun en jatkuvasti kanniskellut lastani liinassa tai kantorepussa.

Koin huonoa omaa tuntoa, että lähes joka kerta helpotuin, kun sain vauvan vihdoin rinnalta pois ja omaan sänkyynsä nukkumaan.

Koin huonoa omaa tuntoa, kun katsoin televisiota samalla kun imetin vauvaani. Koin huonoa omaa tuntoa, kun en tuijotellut tuota vastasyntynyttä kääröä tuntitolkulla ja ihastellut, mitä olimmekaan saaneet aikaan.

Ajattelin, että meillä ei katsota televisiota. Tai jos katsotaan, niin hyvin kohtuudella, eikä ainakaan joka päivä.

Niimpä, koin huonoa omaa tuntoa, kun saatoin laittaa lastenohjelmat pyörimään vuoden ikäiselle lapselleni, jotta sain hänet edes sekunniksi pysymään paikoillaan.

Miten väärän kuvan olinkaan saanut sosiaalisesta mediasta siitä, millainen äiti minun pitäisi olla. Meni pitkään, ennen kuin tajusin, että minä saan olla juuri sellainen äiti, kun minusta tuntuu hyvältä.

En ole aina läsnä lapselleni. En aina ehdi touhuamaan hänen kanssaan, kun hän on hereillä ja kotona. Myöskään kaiken lapsen tekemisen ei tarvitse olla kehittävää. Etenkin jos lapsi on päiväkodissa, kotona voi oikeasti vain leikkiä, sylitellä tai vaikkapa tehdä niinkin kamalaa asiaa, kuin katsoa televisiota.

Joskus voi vaan olla. Useinkin. Ja nauttia, niistä pienistä hetkistä, jotka vilahtavat lopulta niin nopeasti ohi, että huomaamme kaipaavamme niitä jopa kaikkine huonoine hetkineen.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Lahjusrusinat ja muita oivalluksia: “En uskonut, että sortuisin käyttämään lahjontaa jo vuoden ikäiselle”

Vauvavuoden kamalimmat kommentit: “Miten voi valittaa, että on väsynyt, jos vauva nukkuu yöt? Nykyajan äidit on kovia valittamaan.”

Avoin kirje kaikille pikkulasten vanhemmille – 55 syytä, miksi lapsesi ei nuku yöllä

Amanda

Amanda

Olen perfektionisti, joka äitiyden myötä on joutunut joustamaan monistakin periaatteistaan. Olen arjesta nautiskelija ja mielestäni arjesta pitää rakentaa itsensä näköistä. Meidän pieneen perheeseen kuuluu minä, avopuoliso ja 1,5 vuotias Taapero. Meidän arki ei ole yhtä juhlaa, kauniita asioita tai täydellisyyttä. Meidän arki on pieniä hetkiä, sotkua ja kaaoksen hallintaa.