Moni vanhempi kokee yksinäisyyttä -Isät sekä äidit!

Moni vanhempi kokee yksinäisyyttä -Isät sekä äidit!
Kuva: Unsplash / Tamara Bellis

Teksti: Mami Mixtuura

Uskoisitko, että moni vanhempi kokee yksinäisyyttä? Niin… ehkä moni ajattelee, että miten se voisi olla mahdollista, koska seurana on lähes aina vähintäänkin lapsi. Siitä huolimatta moni vanhempi on yksinäinen. Ei pelkästään äidit, vaan myös isät. Yksinäisyyden kokemiseen voi johtaa moni asia.

Vanhemmuus on monesti kiireistä aikaa ja tekemistä on usein niin paljon, että ei ehdi kunnolla pysähtymään. Sitten, kun on hetki aikaa istua aloilleen, saattaa yllättäen mielen vallata yksinäisyyden tunne. Toisilla tuo tunne voi olla ollut jo pidempään mielen päällä.

Mutta miten ihmeessä on mahdollista kokea itsensä yksinäiseksi, jos koko ajan ympärillä on hälinää ja omistaa perheen tai vähintään lapsen tai lapsia? Mutta niin se vain on, että vanhempikin voi kokea yksinäisyyttä. Ylen Uutisten kirjoituksessa kerrotaan, että tutkimusten perusteella pienten lasten vanhemmuus lisää äitien ja isien kokemaa yksinäisyyttä. Tästä voi seurata masennusta, ahdistusta ja tyytymättömyyden tunnetta myös parisuhteessa.

Myös isät voivat kokea sisimmässään yksinäisyyttä. Kuva: Pixabay / Elf-Moondance

Pikkulasten äidit kokevat paljon yksinäisyyttä

Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehdyssä opinnäytetyössä on luotu toimintamalli, jonka avulla diakoniatyö voi auttaa vertaistukiryhmän kautta yksinäisiä pikkulasten äitejä. Petra Jakalan ja Tuulia Tantun opinnäytetyöstä käy ilmi, että pikkulasten äidit kokevat paljon yksinäisyyttä, vaikka sitä ei aina edes huomata. Edes ulkopuoliset ammattilaiset eivät aina tunnista, että vanhempi on yksinäinen.

Miksi äidit ovat yksinäisiä?

Jakalan ja Tantun opinnäytetyöstä selviää, että useimmiten yksinäiset äidit ovat kahden aikuisen perheestä eikä yksinhuoltajaäitejä kuten ehkä ensimmäisenä ajattelisi. Asiaan liittyy monesti se, että äidit eivät koe saavansa riittävää tukea puolisolta ja suurin osa perheeseen ja kotiin liittyvistä asioista jää äidin vastuulle. Puoliso saattaa olla paljon töissä tai harrastuksissa, eikä ole välttämättä riittävästi läsnä.

Pikkulasten äitien yksinäisyydessä keskeisiä asioita ovat ystävien ja muiden sosiaalisten suhteiden vähäinen määrä ja riittämätön tukiverkosto. Opinnäytetyössä tuodaan esiin myös se, että vähävaraisuus voi olla yksi yksinäisyyden syy, koska varattoman vanhemman on hankala lähteä ystävän kanssa aktiviteetteihin, joissa tarvitaan rahaa.

Vanhempien yksinäisyyteen puuttuminen on tärkeää

Viime vuosien aikana on havahduttu enenevässä määrin siihen, että vanhemmat ja etenkin pikkulasten äidit ovat monesti yksinäisiä, selviää opinnäytetyöstä. Nykyaikana äidit tuovat yksinäisyyttään esiin esimerkiksi kirjoittamalla asiasta lehtiin ja blogeihin. Yksinäisyyteen puuttuminen on tärkeää, koska vanhemman kokemalla yksinäisyydellä voi olla paljon vaikutusta vanhemmuuteen ja lapsen kehitykseen. Nykytiedon mukaan yksinäisyys periytyy lapselle, etenkin äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle, todetaan Ylen Uutisten tekstissä.

Mikä voisi auttaa yksinäisyyteen?

Jakalan ja Tantun opinnäytetyössä on kerrottu asioita, joista vanhempi voi saada apua yksinäisyyteen. Toki näiden lisäksi on paljon muita kanavia ja tapoja, joiden avulla voi saada luotua itselleen esimerkiksi uusia ystävyyssuhteita.

-Vertaistuki samassa tilanteessa olevilta

-Internetin kautta toimivat vertaistukiryhmät

-Hyvät naapurisuhteet

-Vanhemman oma aika → auttaa jaksamaan myös arkea

-Kunnalliset sosiaalipalvelut

Jotkut voivat saada apua netissä toimivista vertaistukiryhmistä. Kuva: Unsplash / Daria Nepriakhina

Mitä ajattelet: mikä voi auttaa vanhempien yksinäisyyteen? Oletko sinä kokenut yksinäisyyttä?

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Vanhempi voi löytää ystäviä somesta – Yksinäisyyttä tuntenut Kristiina: “Suosittelen antamaan somelle mahdollisuuden”

Yksinäisyys reiän rakentaa

Digitaalinen metatyö on usein äitien vastuulla! -Seurana syyllisyys ruudulla olemisesta


Ruuhkavuodet suosittelee

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.