Kaksosten päivä murtaa myyttejä kaksosuudesta

selective focus photography of baby on highchair biting paper
Kuva: Gabriel Crismariu

Suomessa syntyy joka vuosi satoja kaksosia; tilastojen mukaan esimerkiksi 2020-luvulla kaksosia on syntynyt 600:n molemmin puolin. Kaksosuuteen, heidän perheisiin kuin monikkoperheisiin yleisimminkin liittyy monenlaisia myyttejä ja oletuksia, joita yritetään oikoa lisäämällä tietoisuutta.

Helmikuun 2. päivä vietetään Kaksosten päivää. Teemapäivän on lanseerannut Suomen Monikkoperheet ry ja päivää vietetään tänä vuonna jo 15. kerran. Kaksosten päivän tarkoituksena on nostaa esiin monikkoperheiden ja monikkosisarusten kannalta tärkeitä kysymyksiä. Tämän vuoden teemaksi on valittu kaksosuuteen liittyvien myyttien murtaminen. Tavoitteena on nostaa esiin kaksosuuden stereotypioita ja rikkoa niitä.

Suomen Monikkoperheet kertoo, että kaksoset sekä heidän vanhempansa kohtaavat usein erilaisia ennakkokäsityksiä kaksosuudesta. Ennakkokäsityksiä ovat muun muassa se, että kaksoset näyttävät aina samalta, pukeutuvat samalla tavalla tai ovat vähintäänkin samankokoisia ja toistensa kaltaisia.

Ennakkokäsityksiä on myös monikkoperheisiin ja -vanhemmuuteen liittyen. Virheellisesti voidaan esimerkiksi väittää, että kaksossisarukset ovat persooniltaan täysin samanlaisia, he lukevat toistensa ajatuksia tai että heidän vanhemmillaan on aina lähtökohtaisesti raskasta.

”Me Suomen Monikkoperheet ry:ssä olemme jo vuosia yrittäneet omalta osaltamme kukistaa näitä käsityksiä tuomalla esiin kaksosuuden monia puolia sekä monikkosisarusten yksilöllisyyden huomioimisen tärkeyttä”, toiminnanjohtaja Ulla Kumpula toteaa.

Monipuolisempia näkökulmia monikkoperheydestä

Monikkoperheiden asioita ajava järjestö toivoo, että kaksosuutta ja monikkoperheyttä nostettaisiin julkisuudessa esiin monipuolisemmin ja stereotypioita korostamatta. Virkistävä näkökulma olisi esimerkiksi nostaa kaksoset esiin median eri tahoissa muutenkin kuin identtisten kaksosten näkökulmasta.

”Olemme tänä vuonna saaneet somevaikuttajia kampanjoimaan tämän asian puolesta. Mukana on itse kaksosia sekä kaksosten vanhempia, jotka nostavat omilla kanavillaan esiin kokemuksiaan kaksosuuden stereotypioista” Kumpula iloitsee yhteistyöstä.

Kaksosten päivän vietto näkyy ympäri Suomen, kun alueellisissa monikkoperheyhdistyksissä vietetään erilaisia perhetapahtumia. Päivän teema näkyy myös vahvasti sosiaalisessa mediassa. Suomen Monikkoperheet kertookin, että päivästä on muodostunut jo monelle kaksoselle ja kaksosten vanhemmalle tärkeä päivä, jota juhlitaan erilaisin menoin.

Lisätietoa Kaksosten päivästä löydät Suomen Monikkoperheiden sivuilta sekä järjestön sosiaalisen median kanavista Facebookissa ja Instagramissa. Teemapäivään liittyen on käytössä myös Facebook-sivu Valtakunnallinen Kaksosten päivä. Sometunnuksina toimivat aihetunnisteet #kaksostenpäivä sekä #murretaanmyyttejäkaksosuudesta.

Ruuhkavuodet on aiemmin julkaissut artikkelin, jossa käydään läpi kaksosuuden vähemmän tunnettuja etuja. Lisäksi toisessa artikkelissa käsiteltiin sitä, että monikkoperhe on erityisperhe ja kuinka tietoa tarvitaan sekä kotona kuin hoitotyössä.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.