Luultavasti jokainen vanhempi toivoo, että onnistuisi kasvattamaan lapsensa niin, että lapsesta tulee itsenäinen ja hän pärjää omillaan. Tervettä itsenäisyyttä voi tukea jo lapsen kasvaessa, pienestä pitäen.
Etenkin ruuhkavuosien keskellä vanhemman päivä on usein täynnä erilaisia askareita sekä tietysti lapsesta huolehtimista ja hänen tarpeidensa täyttämistä. Kasvaessaan lapsi haluaa kuitenkin oppia tekemään asioita myös itse ja kehitykseen kuuluu ”Minä itse” -vaihe.
Jos vanhempi haluaa tukea ja kannustaa lastaan kasvamaan terveellä tavalla itsenäiseksi, voivat seuraavat vinkit auttaa tällä tiellä.
Näillä vinkeillä kasvatat lapsestasi itsenäisen
Aloita varhain
Vaikka pieni lapsi tarvitsee monessa asiassa apua, voivat vanhemmat rohkaista lapsia itsenäistymään ja toimimaan omillaan jo pienestä pitäen. Lasten kehitykseen erikoistuneen tohtori Lauren Starnesin mukaan jopa 1-vuotiaat ja taaperot haluavat tehdä arkisia askareita itse. Kiinteitä ruokia opetteleva lapsi voi haluta laittaa ruoan suuhun itse, vaikka siitä iso osa päätyisikin tuolloin lattialle tai pitkin kasvoja.
”On tärkeää, että vanhemmat antavat lapsille tilaisuuksia kokeilla asioita itse, jotta lapsi tuntee saavuttavansa jotain. Tämä auttaa kehittämään viitekehystä tulevaisuutta ajatellen, kun lapsi turhautuu ja miten hän voi käsitellä turhautumistaan positiivisilla tavoilla”, Starnes selitti Fatherlylle.
Eli on tärkeää, että pienikin lapsi saa kokeilla asioita itse, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että hän turhautuu syötävän tippuessa jatkuvasti lattialle – ja turhautuu vielä lisää siitä, kun vanhempi lopulta auttaa.
Pienillä onnistumisillakin on väliä
Kun lapsen kunnianhimo menee hänen kehitystasonsa edelle, voi turhautumista vähentää se, että lapsen kanssa juhlistetaan jo sitä, että hän on yrittänyt tai saanut pieniäkin onnistumisia. Vanhemmalle ei ole iso asia saada sukat jalkaansa itse joka aamu, mutta pienelle lapselle se voi olla iso saavutus, josta voi iloita.
”Lapsi tuntee ylpeyttä, kun vanhempi kehuu häntä. Vaikka kehut tulisivat epäonnistuneesta yrityksestä tai pienestä ’voitosta’, antaa se lapsen itsetunnolle nostetta, joka saa hänet haluamaan jatkaa itsenäistymisen opettelua”, Starnes kertoi.
Vanhemman kannattaa myös miettiä, onko lapsen saavutuksia aina välttämätön korjata. Lapsi puki itse vaatteensa, mutta asukokonaisuus näyttää hieman hassulta, mutta onko sillä todella väliä ja tarvitseeko vanhemman korjata tilannetta?
”Kannattaa harkita, voiko tämän katsoa läpi sormien, jotta lapsi saa kokea onnistumisen tunteita”, Starnes kommentoi.
Luo tilaisuuksia itsenäisyyden harjoittelemiselle
Lapsiarjessa on välillä aika kortilla ja kiire, ja turhautumista voi esiintyä, jos lapsi ei saa tehdä asiaa itse niin halutessaan kiireen takia. Tuolloin kannattaa luoda vaihtoehtoisia tilaisuuksia itsenäisyydelle. Esimerkiksi jos lapsi haluaa laittaa itse kengät jalkaan, mutta on kiire lähteä liikenteeseen, ehdota lapselle, että hän harjoittelee kenkien laittoa autossa sen sijaan, että odotatte kotona, että hän onnistuu siinä itse. Starnes kuitenkin korosti, että on tärkeä antaa pienelle lapselle tarkka suunnitelma vaihtoehdosta, jotta hän tietää sen myös toteutuvan.
”Jos mahdollista, voi lapselle antaa myös toisen tehtävän, jossa hänen tietää onnistuvan. Eli jos joudut laittamaan kengät hänelle jalkaa, kysy voisiko hän auttaa sinua esimerkiksi kantamalla oman reppunsa sen sijaan”, tohtori vinkkasi.
Huomioi lapsen oma-aloitteiset teot
Kotona kannattaa pitää silmällä lapsen touhuja myös siitä syystä, että hänen itsenäisyyden opetellusta kielivät teot eivät jää huomaamatta. Se tarjoaa hyviä tilaisuuksia vahvistaa lapsen oppimista ja itsetuntoa positiivisilla tavoilla.
”Aloita kehumalla kaikkea, mitä lapsesi tekee yksin ja ilman vanhemman pyyntöä. Jopa niinkin vähäpätöinen asia kuin nenäliinan nostaminen lattialta ilman kehotusta on itsenäinen teko, jonka huomioiminen ja lapsen kehuminen voi auttaa lasta innostumaan entistä isommista tehtävistä, joita hän voi suorittaa itse”, Starnes sanoi.
Vanhempien on hyvä keskittyä kasvumatkaan eikä siihen, mitä maaliviivalla odottaa; se auttaa kehittämään vanhempien kärsivällisyyttä ja kasvattaa lapsen itsevarmuutta. Itsenäiseksi kasvamista voi edistää myös niin, että vanhempi välttää nämä 4 virhettä, jotka vievät lasta takertuvaan suuntaan.
Lähde: Fatherly
Teksti: Miia