Kodin lukutottumuksilla on suuri vaikutus lasten lukutaitoon

Kuva: Unsplash / Anita Jankovic

Lukutaidolla on iso merkitys niin yksilön kuin koko yhteiskunnan kannalta. Lasta kannattaa kannustaa lukemaan ja lukeminen on hyvä harrastus myös vanhemmalle. Kirjojen maailmaan on hyvä hypätä muulloinkin kuin lapselle lukiessa.

Lukeminen on monen suomalaisen mieluisimpien ajankäyttötapojen joukossa. Peräti kahdeksan kymmenestä (82 %) suomalaisesta on todennut, että he mielellään lukevat kirjoja tai kuuntelevat äänikirjoja, kertoo Lukukeskus. Lukukeskus on monialainen palveluorganisaatio ja lukemisen asiantuntija, joka tekee tiivistä yhteistyötä koulujen, kirjastojen sekä muiden alan toimijoiden kanssa.

Tilastoista on kuitenkin nähtävissä, että lukemisen määrä on vähentynyt. Lähes kolmannes suomalaisista aikuista ei lue vapaa-ajallaan edes yhtä kirjaa vuodessa. Neljäsluokkalaisista puolestaan joka kuudes on kertonut, ettei koskaan näe vanhempaansa lukemassa kirjaa.

Kodin lukutottumuksiin olisi hyvä kiinnittää huomiota, sillä ne ovat lasten lukutaidon kehityksessä merkittävin taustatekijä. Tilastollisesti lapsen lukutaito on sitä parempi, mitä enemmän vanhemmat käyttävät aikaa lukemiseen kotona. Lukukeskuksen mukaan tästä syystä onkin huolestuttavaa, että yhä harvempi vanhempi pitää lukemisesta.

”Aikuisten lukemisen väheneminen vaikuttaa lasten ja nuorten lukutaidon kehitykseen. Siksi meidän aikuisten tulisikin kiinnittää huomiota siihen, miten arvostamme lukemista: puhummeko siitä ja näkyvätkö kirjat arjessa”, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö sanoo.

”Vanhemmat toimivat omien lastensa tärkeimpinä lukemisen esikuvina, mutta kuka tahansa meistä voi olla lukemisen lähettiläs ja innostaa muita lukemaan ja vahvistamaan lukutaitoaan”, hän jatkaa.

Lukemisen monet hyödyt

Lukukeskus järjestää vuosittain valtakunnallisen lukutaidon teemaviikon, Lukuviikon. Tänä vuonna Lukuviikkoa vietetään 22.-28. huhtikuuta. Tänä vuonna viikon teemaksi on valittu Kohtaaminen, joka muistuttaa, kuinka lukukokemusten myötä maailmat kohtaavat, ihminen oppii uutta sekä ymmärrys, solidaarisuus ja empatia kasvavat.

”Pitkäjänteinen lukeminen vahvistaa kognitiivisia taitoja, laajentaa ymmärrystä ja lisää sosiaalista kyvykkyyttä. Hyvä lukutaito on myös demokraattisesti toimivan yhteiskunnan tae ja paras puolustus valeuutisia, vihapuhetta ja ääri-ilmiöiden nousua vastaan. Siksi lukutaitoon onkin ratkaisevan tärkeää panostaa juuri nyt”, Jäkkö toteaa.

Yhteiskunnan rakenteet edellyttävät ihmisiltä koko ajan sujuvampaa lukutaitoa ja monipuolisempia perustaitoja. Tulevina vuosina kansalaisten lukutaitoon kohdistuu myös aivan erityisiä vaatimuksia, kun tekoäly haastaa totutut käsityksemme tekstiympäristöjen luotettavuudesta ja logiikasta.

Riittävä lukutaito on myös kilpailukyvyn, elinikäisen oppimisen ja tuottavuuden tae, minkä vuoksi suomalaisten lukutaitoa kannattaa tukea kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Jäkkö sanookin, että suomalaisten lukutaidon suunta käännetään yhdessä.

”Tarvitsemme laajoja valtakunnallisia toimia, vaikuttavia ohjelmia, kirjailmiöitä sekä puhetta lukemisen merkityksestä ja lukutaidon asemasta. Jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus oppia lukemaan ja kehittää lukutaitoaan koko eliniän ajan”, hän summaa.

Lasten lukutaito on aikuisten vastuulla

Lukuviikon yhteydessä Lukukeskus on julkaissut 10 faktaa lukemisesta. Kattava tietopaketti kokoaa yhteen yli 50 ajankohtaista tutkimusta, tilastoa ja selvitystä suomalaisen lukutaidon kehityksestä sekä lukutottumuksista.

Faktapaketin 10 faktaa ovat:

  1. Lasten ja nuorten lukutaito on aikuisten vastuulla.
  2. Neuvola luo perheiden lukurutiinin
  3. Koulurauha turvaa lasten lukutaitoa
  4. Jo puoli tuntia lukemista päivässä edistää lukutaitoa
  5. Riittävä lukutaito mahdollistaa nuorelle itsenäisen elämän
  6. Monikielisyyden tukeminen on koko Suomen etu
  7. Työikäisten lukutaidon vahvistaminen on tehokas työllisyystoimi
  8. Kirjasto rakentaa kriisinkestävyyttä
  9. Kirjallisuutta ei synny ilman kirjailijaa
  10. Lukutaitotyöhön tarvitaan koko yhteiskunta

Voit lukea faktoista tarkemmin Lukukeskuksen sivuilla täällä. Kodin lukuympäristön vaikutusta lapsen lukutaitoon on tutkittu, ja tutkimustuloksista kertovan artikkelin voit lukea Ruuhkavuosien sivuilla täällä.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.