Kuka teillä määrää talouspaperin paikan? – Kulttuurieroja parisuhteessa

Kuka teillä määrää talouspaperin paikan? – Kulttuurieroja parisuhteessa
Kuva: Marcelo Matazzo

Teksti Anna

Voiko kahden hyvin erilaisen kulttuurin välinen liitto käytännössä toimia? Itse olen vain tyytyväinen, että kaikkia kulttuurieroja ei tiennyt etukäteen. Olisi voinut mennä maistraatissa pupu pöksyyn.

Vuosien kuluessa kulttuurieroja on kohdattu opiskeluissa, töissä ja lasten kasvatuksessa, mutta parisuhteessa kulttuurierot ovat täysin oma lukunsa. Osa eroista tuli hieman yllätyksenä, osan olemassa olosta tiesi, mutta mittasuhteita ei ollut ymmärtänyt.  

Alkuun kulttuurierot olivat lähinnä uusia kokemuksia puolison kotimaasta. Indonesiassa opettelin käymään vessassa ilman pyttyä ja paperia sekä syömään käsin lattialla istuen. Suomessa mieheni ihmetteli lunta, hiljaisuutta ja sitä, ettei kukaan varasta kirjaston kirjoja. Toimivan parisuhteen kannalta on kuitenkin selvittävä vessapaperin puutetta isommista kulttuurieroista.

Indonesialaisille lapsuuden perhe tulee aina ensimmäiseksi. Jos tähän ei sopeudu, on avioliitto melko nopeasti ohi. Ydinperheeseen kuuluvat vanhemmat, sisarukset lapsineen sekä isovanhemmat, enot, tädit ja serkut. Itselleni jonkinlainen yksityisyys olisi toivottavaa, mutta indonesialaisessa perheessä ei tarvitse, eikä haluta salata mitään. Heiltä mieheni kysyy neuvoa tämän tästä ja heidän mielipiteellään on painoarvoa myös ”meidän perhettä” koskevissa asioissa.

Miehelläni on länsimaassa asuvana myös tietynlainen elatusvelvollisuus Indonesiassa asuvaa perhettään kohtaan. Mieheni haluaa maksaa sisarustensa lasten koulunkäynnin sekä perheen yhteisesti omistaman talon remontoinnit. Se kenellä on rahaa, maksaa ja huolehtii.

Indonesialaiset ystävystyvät silmänräpäyksessä kaikkien kanssa. Itselläni kestää puoli vuotta, että uskallan katsoa naapurin mummoa kunnolla silmiin. Mieheni on käynyt siinä ajassa jo kahvittelemassa mummon luona ja tietää jokaisen lapsenlapsen nimen ja iän.

Minä en aina jaksaisi pysähtyä kauppareissulla juttelemaan jokaisen puolitutun kanssa, lyhyt moikkaus mielestäni riittäisi. Mieheni tervehtii, kyselee kuulumiset ja perheen voinnin. Hän toimii kiireettömästi ja kohteliaasti, aina hymyssä suin. Minä porhallan kaupan ympäri täyttäen ostoskärryt ja palaan takaisin keskusteluareenalle.  Mieheni kokee tämmöisen käytöksen todella tylyksi. ”Miksi olit niin töykeä?”, hän kysyy ja minä totean: ”En ollut, olen suomalainen”.

Rakkaudessa ja sen osoittamisessa löytyy myös eronsa. Indonesiassa pariskunnat eivät osoita hellyyttä, pidä kädestä saatikka pussaile julkisilla paikoilla. Harvoin myöskään kotona, jos on vieraita tai perhettä läsnä. Yleensä on.

Puhuteltaessa sen sijaan osoitetaan kiintymystä hyvinkin selkeästi. Indonesialaiset pitävät nimellä kutsumista epäkohteliaana ja he käyttävätkin toisistaan sukulaissuhteesta kertovaa nimitystä tai lempinimeä. Mieheni kutsuu minua päivittäin julkisesti nimellä say (lyhennys sanasta sayang, rakas) tai neng (tyttöseni). Yhdentoista vuoden aikana muistan kuulleeni kolme kertaa, että mieheni on puhutellut minua Annaksi.

Suomalaisten naisten ja miesten roolit perheissä aiheuttivat miehelleni kulttuurishokin. Yleistäen voisi sanoa, että Suomessa Justiina heiluttaa kaulinta ja pitää kaikki langat käsissään. Vastaavasti Pekka Puupää tekee mitä Justiina käskee ja elää kaulimen pelossa. Indonesiassa käskyttämistä ei tunneta lainkaan. Puolisot pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon toisen puolesta. Ei sen takia, että he ajattelisivat, ettei toinen osaa tai pysty, vaan kiintymyksenosoituksena. Huomaan, että ”vahva, itsenäinen suomalainen nainen” –identiteettini saa toisinaan kolauksia tässä passauksessa ja langoista on hankala päästää irti, mutta opettelussa on.

Sitten on sellaisia talouspaperin paikka –tason kulttuurieroja. Kuten varmasti kaikissa parisuhteissa, kansallisuuksista riippumatta, eniten vängätään pikkuasioista, jotka ovat oikeasti elämää suurempia asioita. Mieheni haluaisi säilyttää talouspaperipakettia keittiön kattilakaapissa, koska talouspaperiteline on keittiössä. Loogista, eikös? Mutta kun Suomessa talouspaperipaketti on ollut Minna Canthin ajoista lähtien eteisen siivouskaapissa, niin eihän sellaista perusasiaa voi muuttaa – eihän?

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Monikulttuurinen sekametelisoppa

Erilaisuus parisuhteessa

Tätä et tiennyt espanjalaisista – kuka on perheen pää?

Anna

Anna

Olen 32-vuotias lappilaisella sydämellä varustettu kotiäiti, joka on juuri muuttanut perheineen Savosta Tampereelle. Monikulttuurista arkea ja juhlaa kanssani jakavat indonesialainen mieheni sekä kaksi tytärtämme. Rakastan leipomista ja pyykkien viikkausta, mutta imurille olen allerginen.