Ihan kahvilla aamuisin? Vinkit vanhemmille kuinka tehdä mieletön aamu!

white ceramic mug on table
Kuva: Danielle MacInnes

Ensinnäkin, yhteen sanaan tiivistyy paljon. Aamukahvi. Miten paljon tunnetta herättää tuo kupillinen aamujen eliksiiriä. Lapsiperheissä kuppi ehtii usein jäähtyä kylmäksi, mutta sen syvä ja voimaannuttava olemus on silti olemassa. Monelle aamukahvi on ”pyhä asia”, joka symboloi käynnistystä, jota ilman ei uusi päivä ala koskaan.

Vapaa-aika ja kiireettömyys on monessa perheessä kortilla, eikä aikaa tahdo löytyä itsensä hemmottelulle. Kiinnittämällä huomiota pieniin arjessa tapahtuviin tekoihin ja valintoihin, saattaa huomata että itseensä panostaminen on lopulta hyväksi koko perheelle.

Ruuhkavuodet.fi kokosi kaikille vanhemmille vinkkejä maustaa ja tuunata siitä omasta arkisesta aamukahvista astetta parempi.

Pikakahvista mieletön vaahtolatte

Dalgona- kahvi villitsi viime keväänä sosiaalisessa mediassa, mutta se ansaitsee uudelleen noston kansan aamukahvien seuraksi. Sen juju on vaahdotettu pikakahvijauhe. Tässä ohje:

1–2 annosta

valmistusaika 5 min

2 rkl pikakahvijauhetta

2 rkl sokeria

2 rkl kiehuvan kuumaa vettä 

2–4 dl maitoa

(halutessasi jäitä)

Koristeeksi

pikakahvijauhetta

Näet videon hyväksymällä evästeet: statistics, marketing
  1. Laita pikakahvijauhe, sokeri ja kuuma vesi kapeahkoon kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella. Vatkaa ensin pienellä teholla, jotta pikakahvi liukenee veteen. Lisää sitten vatkausnopeutta. Vatkaa seosta täydellä teholla, kunnes se on kuohkeaa vaahtoa. Tähän menee vatkaimesta riippuen 1–3 minuuttia.
  2. Kaada maito lasiin tai mukiin. Jos haluat juomasta kylmän, käytä kylmää maitoa ja jäitä. Annostele vaahto maidon päälle lusikalla tai pursota se halutessasi. Ripottele koristeeksi pikakahvijauhetta.
  3. Nautiskele!

Mustaa sen olla pitää?

Kahvi mustana kiitos. Jos olet tätä sakkia joka vetää kahvinsa mustana saatat pitää siitä myös ihan vaan mustana. Mustaa kahvia juodessa kannattaa kokeilla kuitenkin eri paahdoasteita. Myös kahvipurun karkeus vaikuttaa kahvin makuun! Jos musta kahvi, tai perus suodatinkahvi alkaa maistumaan tylsältä, kokeile näitä:

Chilisuklaakahvi

Makeaa suklaata ja aavistus pirtsakkaa chiliä ovat kahvin hyviä kavereita. Cacao & Chili -mausteseos saa aikaan hauskan mausteisen, mutta samaan aikaan makean kahvin. Laita mausteseosta suodatinkahvin purujen sekaan ja keitä kahvi muuten normaalisti. Jos et välitä makeudesta, voi kahvipuruihin lisätä tavallista chilijauhetta.

Korvapuustikahvi

Laita tavallisen suodatinkahvin purujen joukkoon kanelia ja kardemummaa. Esimerkiksi kuutta kuppia kohti noin teelusikallinen kumpaakin on sopiva määrä. Kanelin ja kardemumman makuinen kahvihetki on melkein yhtä lohdullinen ja ilahduttava, kuin äidin tekemät uunituoreet korvapuustit.

gray and white star print mug and two baked breads
Photo by Natalia Y

Salmiakkikahvi

Erikoisempi kahvi todellisille salmiakin ystäville syntyy lorauttamalla valmiin kahvin joukkoon Apteekkarin salmiakkimikseriä, jota saa joko apteekista tai nettikaupasta. Mikseriä kannattaa annostella varovaisesti ettei salmiakin maku ole liian hallitseva. Tähän jää koukkuun!

clear glass mug with black liquid on brown wooden table
Photo by Hoang Thanh

Vaniljakahvi

Hieman makeampi vaniljakahvi syntyy kun makeutat valmiin suodatinkahvin vaniljasokerilla. Jos sokeri hirvittää, voit vaihtaa vanilijauutteeseen, tai hifistellä oikealla vanilijalla. Tämä vinkki sopii mainiosti myös murukahvin juojille!

white ceramic coffee mug
Photo by Magda Fou

Mikäli innostuit ja haluat kokeilla uusia tapoja ryystää aamusumppi, kurkkaa TikTok käyttäjä tiamakinen vinkit astetta parempaan kahviin. Vinkit ovat todella nopeita toteuttaa.

Lue myös: Pakasteallas ja muita ruuhkavuosiäidin synttäriapuja

Kyllä, vien lapseni päivähoitoon myös vapaapäivinäni

Vegaaninen lapsi jakaa mielipiteitä- terveyttä vai pahoinpitelyä?

Lähteet: Soppa365, Tasty Travellissimo Martina

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)