Keskenmenon jälkeen tarvitaan lähipiiriltä erityistä tukea ja hienotunteisuutta

Keskenmenon jälkeen tarvitaan lähipiiriltä erityistä tukea ja hienotunteisuutta
Kuva: National Cancer Institute

Valitettavasti useampi kuin joka kymmenes raskaus päättyy keskenmenoon, kuitenkin yleensä ennen 13. raskausviikkoa. Kukaan ulkopuolinen ei voi arvioida surun tai menetyksen määrää tai kestoa. Surevaa tulee kunnioittaa ja antaa surra omalla tavallaan, rauhassa ja mitään kiirehtimättä.

Keskenmeno tarkoittaa, että raskaus keskeytyy ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai jos sikiö painaa alle 500 grammaa ja on syntyessään kuollut. Jos raskaus on ehtinyt edetä yli 22. raskausviikolle, puhutaan ennenaikaisesta synnytyksestä tai kohtukuolemasta.

Keskenmenoja on noin 15% todetuista raskauksista. Suurin osa (noin 75%) näistä tapahtuu alkuraskaudessa ennen 13. raskausviikkoa.

Noin puolella keskenmenon saaneista naisista esiintyy ahdistusta ja masennusta

Käpy Ry:n mukaan keskenmenon jälkeen elimistö sekä mieli tarvitsee aikaa toipumiseen. Masennus ja ahdistuneisuuden oireet voivat kestää kuukausia. Oireiden ilmaantuessa tarvitaan sopivaa tukea ja hoitoa, sekä tietoa keskenmenon yleisyydest, vertaistukea unohtamatta.

Jokainen suree omalla tavallaan ja eri tahtiin

Surureaktion voimakkuudet voivat vaihdella suuresti eri ihmisten välillä. Keskenmenon kokenut voi olla katkera, pettynyt, vihainen, surullinen ja tuntea syyllisyyttä. Keskenmenon kokeneen on hyvätietää, ettei tapahtumaa voi estää, ja keskenmenoon johtaneita syitä saadaan harvoin selville.

Keskenmeno tulee usein esiin seuraavissa raskauksissa. Pelko ja epävarmuus kulkevat mukana usein seuraavan raskauden loppuun ja jopa pidemmällekin. Tutkimusten mukaan naiset tarvitsevat tukea ja tietoa jo ennen seuraavan raskauden alkamista. Tieto tulevaisuudesta raskautua normaalisti ja mahdollisuus terveen vauvan saannista auttaa käsittelemään menetystä ja surua.

Lapsen menetys aiheuttaa vanhemmille ja muille perheenjäsenille suurta surua, riippumatta siitä miten ja minkä ikäisenä lapsi on kuollut. Läheisiltä tarvitaan erityistä herkkyyttä ja tukea

Lapsi on ollut olemassa, kun raskaus on alkanut. Lääketieteellisesti puhutaan hoitohenkilökunnan toimesta usein alkiosta tai sikiöstä, mutta monet keskenmenon kokeneet haluavat puhua lapsesta.

He ovat menettäneet lapsen, joten erityinen hienotunteisuus, empaattisuus, myötätunnon osoittaminen ja kuunteleminen on tärkeää. Keskenmenon kokeneen menetystä ei tule koskaan vähätellä tai vertailla mihinkään muuhun.

Käpy ry:n mukaan on hyvä välttää ilmaisuja, jotka mitätöivät surevan surua kuten: ”Voitte saada lisää lapsia”, ”Seuraavalla kerralla saatte
lapsen” tai ”Viikkoja oli näin vähän…” tai ”Toisilla saattaa olla jopa 5 keskenmenoa peräkkäin”.

Asiasta on hyvä keetoa neuvolassa, ja hakea ammattilaisilta apuja mikäli kokee vähänkin tarvitsevansa neuvoja ja apua tilanteen käsittelyssä.

Mallia maailmalta: Uuden-Seelannin parlamentti tukee lapsensa menettäneitä suruvapaalla

Juuri hyväksytyn uuden lain mukaan vapaaseen ovat oikeutettuja kaikki keskenmenon saaneet tai lapsen kuolleena synnyttäneet sekä heidän kumppaninsa, kertoo The New Zealand Herald -sanomalehti.

Kolme päivää pitkä suruvapaa tulee koskemaan myös niitä, jotka ovat yrittäneet hankkia lapsen adoption kautta tai sijaissynnyttäjän avulla.

”Keskenmenon aiheuttama suru ei ole sairaus, se on menetys. Tämän menetyksen käsittely vie aikaa.”, kertoo Uuden-Seelannin työväenpuolueen kansanedustaja Ginny Andersen.

Lue myös:

Kuinka tunnistaa synnytyksen jälkeinen masennus?

Synnytys koronakevään aikana: “En ikinä unohda, kuinka kaipasin miestä osastolla”

Vauvavuoden kamalimmat kommentit: “Miten voi valittaa, että on väsynyt, jos vauva nukkuu yöt? Nykyajan äidit on kovia valittamaan.”

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *