(Liian) kiltti Esikoinen

(Liian) kiltti Esikoinen
Kuva: Unsplash

Teksti: Anna

”Heinähattu on kuin ihmisen ajatus. Niin kiltti ja huomaavainen”, lausahtaa Hanna Kattilakoski Heinähattu ja Vilttitossu – elokuvassa. Meidänkin perheessä asuu ilmi elävä Heinähattu – hyvässä ja pahassa. Miten tämän tulevaisuuden Äiti Teresan saisi vähän höllentämään huolihattuaan?

Kohta 6-vuotias Esikoisemme on ollut pienestä pitäen huolehtiva, hoivaava ja lempein tyyppi kenet tiedän. Heti kun hän oppi kävelemään, hän on hoivannut kaikkea ja kaikkia suurella sydämellä. Enimmäkseen hoivavietti kohdistui nukkeihin ja pehmoihin, mutta myös pikkuautot ja rumpu saivat toisinaan peittelyt ja hyvän yön –suukot ennen nukkumaanmenoa. Pienestä pitäen hän on tuntenut vahvasti: rakkaus on ylitsevuotavaa, mutta yhtälailla surullisena hän on täysin maansa myynyt.

 Käydessämme perhekerhoissa ennen korona-aikoja, hän oli ensimmäisenä tutkailemassa pienimpiä vauvoja. Hänen silmänsä loistivat kirkkaina ja hän huokaili ihastuksesta silitellessään pienen vauvan päätä. Välillä häntä täytyi hieman toppuutella, jotta hän jättäisi ainakin nukkuvat yksilöt rauhaan. Mikä ilo ja onni oli, kun perheeseen saapui ihka oikea “Vilttitossu” eli pikkusisko, jota saisi hyysätä maailman tappiin asti.

Esikoinen on myös aina ollut ”kaikkien kaveri”. Olemme saaneet palautetta hänen empaattisuudesta ja hyvistä kaveritaidoista niin muilta vanhemmilta kuin myös kerhon henkilökunnalta. Esikoinen huomaa jos joku jää yksin ja pyytää mukaan leikkeihin. Hän luovuttaa lelut käsistään turhankin helposti – kunhan kaikilla on hyvä mieli. Esikoinen tekee rauhan ja löytää kompromissin kaikkialle missä sitä tarvitaan. Yleensä se on ”maksanut” sen, että hän itse antaa periksi tai jättää omat leikit kesken ja toimii toisten välienselvittelijänä.

Muiden tunteet hän aistii kilometrien päähän. Hän inhoaa riitoja ja negatiivista ilmapiiriä. ”Miksi joku on yksinäinen?”-kysymys askarruttaa kovasti. Rivien välistä lukemalla kysymys kuuluu: ”Voiko käydä niin, että minä jään yksin?”. Hän saattaa kantaa mielessään asioita viikkojenkin ajan ja sitten yhtäkkiä saunanlautumilla istuessamme hän kysyy: ”Miksihän se vanha nainen puhui niin rumasti sille bussikuskille?”.

Itselleni kovin paikka on kuitenkin se, että Esikoinen lukee minua(kin) kuin avointa kirjaa. Hän katsoo minua pää kallellaan suoraan silmiin ja kysyy: ”Mikä hätänä äiti?”, ”Mikä sinua harmittaa äiti?” tai ”Itkettääkö sinua äiti?”. Ja siis minuahan itkettää kokoajan! Itken ilosta ja surusta, väsymyksestä ja liikutuksesta. Jos en vielä ennen kysymystä itkenyt, niin heti sen jälkeen minua itkettää. Tulen surulliseksi, koska 5-vuotiaan ei tarvitsisi miettiä minun tai kenenkään muunkaan aikuisen itkuja, riitoja ja harmistuksia.

Hoivaava, empaattinen ja toiset huomioon ottava. Rakastava, herkkä, tarkkavaistoinen. Ihmisen ajatus. Kaikki nämä loistavia, ihania luonteenpiirteitä, mutta sitten on se kolikon toinen puoli. Olemme saaneet tehdä paljon töitä sen eteen, että Esikoinen ei anna muiden lasten jyrätä itseään tai käyttää hyväkseen hänen ystävällisyyttä. Ei ole ollut helppo saada Esikoista uskomaan, että kaikki maailman murheet eivät ole tarkoitettu hänen harteilleen.

Olemme harjoitelleet suuttumista ja harmistuksen näyttämistä. Kun Esikoinen on ”uskaltanut” suuttua, olemme Matti Kattilakosken tapaan todenneet: “Hyvä! Kyllä jokaisella on lupa suuttua, jos toinen on epäreilu”. Olemme jopa antaneet luvan ärähtää oikein kunnolla Pikkusiskolle, jos hän yrittää repiä Esikoisen kädestä jotain. Olemme opettaneet Esikoisen pois tavasta hävitä tahallaan lautapelissä tai juoksukisassa. Itsestään ja taidoistaan saa olla ylpeä, voittajana saa tuulettaa! Välienselvittelijän roolinkin Esikoinen on pikkuhiljaa suostunut luovuttamaan aikuisille, vaikka tiukkaa on tehnyt. Yksinäisyyden pelkoa olemme hälventäneet pohtimalla yhdessä, kuinka paljon kavereita Esikoisella jo on ja kuinka hienosti hän osaa kaverisuhteita solmia.

Voisiko joku perustaa Maailmanparantajien vanhemmat -vertaistukiryhmän? Täällä olisi ainakin yksi (itkevä) äiti-ihminen valmis liittymään jäseneksi.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Mitä vanhempana voi tehdä, jotta lapselle kehittyy hyvä itsetunto?

Lapsen myrkyllinen kaverisuhde: saako vanhempi puuttua lapsen ystävyyssuhteisiin?

Kun lapsuus jää liian lyhyeksi

Anna

Anna

Olen 32-vuotias lappilaisella sydämellä varustettu kotiäiti, joka on juuri muuttanut perheineen Savosta Tampereelle. Monikulttuurista arkea ja juhlaa kanssani jakavat indonesialainen mieheni sekä kaksi tytärtämme. Rakastan leipomista ja pyykkien viikkausta, mutta imurille olen allerginen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *