Vanhemmuuden tärkein ja vaikein tehtävä: irtipäästäminen ja lainan palauttaminen

Vanhemmuuden tärkein ja vaikein tehtävä: irtipäästäminen ja lainan palauttaminen
Kuva: Shea Rouda

Teksti: Anonyymi kirjoittaja

Sanotaan, että vanhemmuus on lopulta irtipäästämistä. Sanotaan, että lapset ovat meillä vain lainassa. Molemmat valitettavasti ja onneksi pitävät täysin paikkansa. Miksi kaiken sen vanhemmuuden kipukohtien ja rakkaudentäyteisen elämän tarkoitus on lopulta palauttaa lainassa oleva ja päästää omasta lapsesta irti? Raadollista, mutta lopulta niin kaunista.

Vanhemmuus on niin vahvaa sitoutumista, että sitä on edes vaikeaa kuvailla. Pienissä hetkissä vanhempi on lapselleen koko maailma, ja korvaamattoman arvokas. Sydän pakahtuu kaikesta siitä rakkaudesta jota lapsi antaa vanhemmilleen. On olo, että tätä varten olen olemassa, ja tämä on elämäni yksi tärkeimmistä tarkoituksista.

Ensin vanhemmat opettelevat ottamaan lapsesta vastuun, hoitamaan, tukemaan, hoivaamaan, ja rakastamaan. Opetamme, valvomme, neuvomme ja ohjaamme. Yötä päivää huolehdimme siitä, että lapsella on kaikki mahdollisimman hyvin. Opettelemme siirtämään syrjään omia tarpeita, kuten nälkää, janoa, vessähätää, unta, lepoa ja unelmiakin – kaikki lapsen takia.

Olemme varmasti kaikki vanhempina tietoisia siitä, että lasten on jossain vaiheessa lennettävä pois pesästä. Sitä jopa hetkittäin toivotaan ja odotetaan, kun lapsi näyttää todelliset tunteensa ja kepposensa. Lasketaan vuosia kauanko se teini asuu vielä kotona. Jotkut joutuvat suunnittelevat keinoja millä lapsen saisi vähitellen asumaan omaan kotiin. Vaikka sitä luulee olevansa valmis irtaantumaan lapsista, taitaa todellisuus iskeä pahasti päin kasvoja.

Mitä sitten kun koti on tyhjä? Kukaan ei kurkistele jääkaappiin ja sano: “ei täällä ole mitään hyvää”

Tyhjän pesän syndrooma tiivistetään usein yhteen sanaan: Menetys. Se on täynnä surun ja yksinäisyyden tunteita, joita on vaikea käsitellä, kun ahdistaa kovasti. Irtaantuminen lapsesta on varmasti sitten aikanaan todella vaikeaa, mutta se taitaa vaan olla elämän laki. Silti kammoksun elämäntilannetta, jossa kukaan ei käy jääkaapilla toteamassa, ettei se muka taaskaan sisällä mitään hyvää.

Lapset ovat vain lainassa meillä hetken. Toiset pitkän hetken, toiset lyhyemmän hetken. Jotkut heistä kulkevat vierellämme koko elämämme, toiset lentävät pesästä omille teilleen. Sitten on niitä, jotka lähtevät enkelten matkaan.

Eräs äiti, joka menetti lapsensa onnettomuudessa totesi surunsa keskellä: “kauheaa tuhlausta”. Onhan se valtavaa tuhlausta: ensin rakastaa, hoitaa ja tekee kaikkensa että lapsi on valmis pärjäämään maailmassa itsekseen. Osaa päästää lapsen omin siivin elämään ja toteuttamaan itseään, ja sitten se viedään pois. Tämän äidin onnettomuudessa kuollut lapsi menehtyi 27-vuotiaana – oliko tämä se lapsen laina-aika?

Toisaalta tuntuu aika rauhoittavalta ajatus siitä, että lapset ovat vain lainassa. Ehkä se helpottaa, kun laina-ajan pituus ei ole meidän tiedossamme. Voi vain keskittyä arkeen ja siihen mikä on oikeasti tärkeintä ja oleellista

Kunpa nämä laina-ajat olisivat mahdollisimman pitkiä, ja osaisimme tukea niitä vanhempia, joiden lasten laina-aika jää lyhyeksi.

Meille olisi myös ensiarvoisen tärkeää oppia muuttamaan ajatusmalli, ja puhua menetyksen tilalla irtaantumisesta. Menetys on sitä, että lapsen laina-aika on umpeutunut. Irtaantuminen on sitä, että päästää irti siitä, mitä on koko vanhemmuuden ajan opetellut. Irtaantuminen on eteenpäin menemistä, uusia tuulia ja kehittymistä, jonka jokainen lapsi, äiti ja isä käyvät joskus läpi.

Lue myös:

Eerikalle

Tärkeimmät opit erityislapsen äitinä

Harhaluuloja äitiydestä – Nyt tiedän, että saan olla juuri sellainen äiti lapselleni kuin haluan

Ruuhkavuodet toimitus

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *