TikTok on etenkin nykynuorison keskuudessa todella suosittu sosiaalisen median alusta. TikTokin ikäraja on 13 vuotta, mutta tätäkin nuoremmat käyttävät sovellusta, koska ikä on helppo valehdella rekisteröityessä.
TikTokilla on hyvät ja huonot puolensa. Se on nykypäivänä keino tavoittaa nuoret ja tehdä esimerkiksi päihdevalistusta. Toisaalta TikTokin kautta on levinnyt erilaisia trendejä sekä haasteita, joilla on ollut kohtalokkaitakin seurauksia lasten ja nuorten keskuudessa. Ruuhkavuosien toimitus kertoi aiemmin, että TikTok ei ole turvallinen lapsille, koska se muun muassa vetää puoleensa pedofiileja ja sen tietoturva on puutteellinen.
Monissa lapsiperheissä TikTokin käyttö herättää taatusti keskustelua. Jälkikasvun kanssa joudutaan taistelemaan siitä, saako sovellusta käyttää vai ei, ja jos kyllä, kuinka paljon. Asiantuntijat ovat puolestaan ottaneet kantaa siihen, minkä ikäisenä lapsi voisi saada käyttää TikTokia.
Digitaalisen turvallisuuden asiantuntija Katie Greerin mukaan ei ole olemassa mitään taianomaista ikää, jolloin lapsen voisi päästää TikTokiin. Hän huomauttaa, että vaikka internetissä ja somealustoilla on nuorille lapsille sopimatonta sisältöä, sitä on erityisesti TikTokissa. Greerin mielestä TikTokin asettama 13 vuoden ikäraja voi olla jopa liian alhainen.
Sosiaalityöntekijä Jillian Amodion mukaan TikTokin käyttöä ei pitäisi ajatella vain tietyn iän mukaan. Parempia mittareita ovat lapsen kypsyys, luonne, perhesuhteet, pääsy laitteille ja niiden lapsilukot, laitteiden käytön valvonta ja kriittisen ajattelun taidot. Tästä syystä valmius käyttää TikTokia vaihtelee jokaisen perheen ja jopa lapsen kohdalla.
Lisensoitu avioliitto- ja perheterapeutti Emily Simonian on Amondion kanssa samoilla linjoilla. Iän suhteen ei ole yhtä oikeaa vastausta, vaan jokaisen perheen on tehtävä päätös heidän omien arvojen, odotusten ja lapsen kypsyystason mukaan. Jos lapsi pystyy ymmärtämään TikTokissa näkemänsä sisällön ja sisältö tuntuu vanhemman mielestä ikätasolle sopivalta, voi lapsi olla valmis TikTokin maailmaan vanhemman antamien ehtojen mukaisesti.
Valvontaa ja keskustelua
Kaikki kolme asiantuntijaa ehdottavat, että lapsi voi tutustua TikTokin käyttöön aluksi yhdessä vanhempien kanssa tai vanhempien valvonnassa.
”Minulla on kaksi lasta ja he eivät saa käyttää omia tilejä. Emme kuitenkaan elä kuplassa. Käyn usein läpi TikTokiani lasteni kanssa ja keskustelemme sisällöstä, jota sovelluksessa tulee vastaan”, kertoo Greer, jonka lapset ovat 10- ja 11-vuotiaita.
Amondio kannustaa myös keskustelemaan lapsen kanssa hänen näkemästään sisällöstä. Lisäksi hän muistuttaa, että puhelimen käytölle voi asettaa aikarajan, jotta lapsi ei jää koukkuun somen käyttöön.
”Perheet voivat kokeilla käyttää TikTokia alkuun yhdessä. Vanhemman mieli voi huojentua, kun hän ymmärtää, minkälaisesta sisällöstä lapsi on kiinnostunut. Joskus lapset etsivät sisältöä, joka on viatonta, mielenkiintoista ja hyödyksi lapsen luovuudelle, huumorille ja hauskanpidolle”, Simonian toteaa.
Vanhemmat voivat myös varmistaa, että lapsi kunnioittaa vanhemman asettamia rajoja TikTokin käytölle, kun he käyttävät sovellusta aluksi yhdessä. Kun lapsi alkaa olla sisäistänyt sovelluksen käyttöön liittyvän vastuun, voi hänen hiljalleen antaa käyttää sovellusta yhä enemmän itsekseen.
Lähde: PureWow
Teksi: Miia