Miten luoda toimiva päivärytmi ja rutiinit pikkulapsiarkeen?

Kuva: Pexels/ Elina Fairytale

Päivärytmi ja rutiinit ovat lapsille tärkeitä ja he rakastat sitä, että asiat ovat ennakoitavissa, tuttuja ja turvallisia. Rutiinit lisäävätkin turvallisuuden tunnetta. Lapsella riittää tekemistä siinä, että hän kasvaa ja kehittyy koko ajan sekä maailma muuttuu jatkuvasti. Sen tueksi hän tarvitsee turvalliset rutiinit.

Monille aikuisillekin päivärytmi ja rutiinit ovat tärkeitä. Jotkut aikuiset kuitenkin tykkäävät boheemimmasta elämäntyylistä, mutta lapset eivät pidä sekasorrosta. Lapselle tulee turvaton olo, jos päivän tapahtumia ei voi mitenkään ennakoida. Lisäksi, kun lapsella on pääasiassa tutut ja turvalliset rutiinit, kestää hän paremmin niihin joskus tulevia vaihteluita, jotka kuuluvat normaaliin elämään.

Joissakin perheissä pidetään tiukemmin kiinni rutiineista ja päivärytmistä kuin toisissa. Se riippuu siitä, millaisia perheen lapset ja vanhemmat ovat ja mikä kenellekin sopii. Jotkut aikuiset luulevat, että päivärytmi ja rutiinit ovat tylsiä sekä vievät tilaa luovuudelta, mutta lapsi ei koe asiaa samalla tavalla, vaan nauttii rutiineista ja tutuista asioista. Niistä huolimatta päivän aikana jää tilaa luovalle ajattelulle ja tekemiselle lapsen elämässä.

Päivärytmi ja rutiinit helpottavat koko perheen elämää. Niillä voidaan ennaltaehkäistä lapsen kiukkukohtauksia, sekä niin aikuisten kuin lapsenkin liiallista väsymistä. Rutiinit tekevät lapsen elämästä turvallisemman tuntuista, selkeämpää ja helpommin hallittavissa olevaa. Lapsi jäsentää elämäänsä rutiinien kautta. Esimerkiksi iltapesut tarkoittavat, että kohta mennään nukkumaan.

Perheiden elämäntilanteet ovat erilaisia, joten niin on myös päivärytmin ja rutiinienkin oltava, vaikkakin niistä löytyy tietyt samat peruselementit. Esimerkiksi vuorotyötä tekevien vanhempien elämä on toisenlaista kuin perheessä, jossa vanhemmat tekevät vain päivätöitä. Lisäksi etätöitä tekevän ja kodin ulkopuolella työtä tekevien vanhempien elämä rytmittyy eri tavalla. Myös lasten persoonallisuus ja mahdolliset nepsyhaasteet vaikuttavat asiaan, koska esimerkiksi nepsylasten perheessä on oltava tarkempi rutiinien kanssa.

Vaikka perheellä on selkeä päivärytmi ja rutiinit, mahtuvat poikkeustilanteetkin elämään. Poikkeustilanteiden ymmärtäminen onkin yhtä tärkeää kuin rutiinien toteuttaminenkin. Rutiinit eivät kärsi siitä, vaikka päivärytmistä joskus vähän poikettaisiinkin. Joillekin lapsille on kuitenkin vaikeampaa sietää poikkeuksia kuin toisille. Nimittäin lapsilla on erilaiset temperamentit ja kyky joustaa asioissa vaihtelee suuresti. Nepsylapselle poikkeukset ovat erityisen haasteellisia, joten niitä ei kannata liian usein elämään sisällyttää.

Näin rakennat toimivan päivärytmin ja hyvät rutiinit

Ihan ensimmäiseksi tulee miettiä lapsen ja perheen yksilöllisiä tarpeita ja ottaa realiteetit huomioon. Sen jälkeen tulee pohtia, mistä peruspalikoista toimiva arki lapsella koostuu.

Neuvokas perhe-sivuston mukaan niitä ovat:

-Säännöllinen vuorokausirytmi (esimerkiksi nukkumaan mennään tiettyinä aikoina).

-Riittävä määrä unta ja lepoa, johon lapsilla on yksilöllinen tarve (keskimäärin noin 9-10 tuntia päivässä).

-Viisi monipuolista ateriaa päivän aikana eli aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala.

-Ulkoilua ja liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kaksi tuntia päivässä.

-Hampaiden pesu on suoritettava sekä aamulla, että illalla.

-Aikaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa, vapaata leikkimistä, mahdollisia harrastuksia sekä joutenoloa.

Kaikkiin päivittäin toistuviin rutiineihin on hyvä varata riittävästi aikaa. Mikäli tuntuu, että arki on jatkuvaa sekasortoa ja kiirettä, kannattaa pohtia rutiinien aikataulusta uudestaan. Voisiko joidenkin rutiinien aikataulua muuttaa tai muokata niitä muuten sopivammiksi?

Lapsen on kuitenkin opittava sietämään myös sitä, että elämä on täynnä yllätyksiä. Voi esimerkiksi tulla sairastelua, joka vaikuttaa kaikkeen. Loma-ajat ovat erilaisia kuin arkipäivät. Lapsiperhearki itsessään vaatii myös joustoa ja yllätyksiin varautumista. Lisää rutiineista voit lukea täältä.

Onko teidän perheessä toimiva päivärytmi ja rutiinit? Löytyykö teiltä kaikki tarvittavat peruspalikat, joista Neuvokas perhe-sivusto kertoo?

Lähteet: Libero, Neuvokas perhe, Orivesi

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.