Koen, että kotona lapsiaan kasvattavia vanhempia ei pidetä kovin suuressa arvossa; etenkään, jos lapsi on yli 3-vuotias. Varhaiskasvatuksesta puhutaan lapsen oikeutena, mutta eikö lapsella voisi yhtä lailla olla oikeus kasvaa kotona? Eikö tässäkin asiassa voisi olla useampaa toimivaa vaihtoehtoa?
Lapsemme käyvät pari kertaa viikossa päiväkerhossa, mutta muuten hoidan heitä kotona. Meille oli alusta asti tavoitteena, että lapset tulevat kasvamaan ensimmäiset vuotensa pääasiassa kotihoidossa. Tämä on aiheuttanut ihmetystä, ja voin kyllä ymmärtää miksi; onhan se nykypäivänä melko poikkeuksellista. Päivähoito ei ole koskaan ollut meille poissuljettu vaihtoehto, vaan mikäli esim. lapset kaipaisivat enemmän virikkeitä kun voisimme tarjota, olisi päivähoidon aloitus ehdottomasti harkitsemisen arvoista. Toistaiseksi olemme kuitenkin pärjänneet hyvin näin.
Meidän arkeen kuuluu päivä- ja perhekerhot (päiväkerhossa lapset käyvät ilman aikuista), ystäväperheiden näkemiset, ulkoilu ja muu yhdessä tekeminen. Aikataulumme mahdollistaa sen, että vuorotyötä tekevä puoliso ja lasten isä ehtii päivittäin viettämään useita tunteja lastensa kanssa. Se on ollut hänelle ja lapsille tärkeää ja arvokasta.
Jos lapset eivät käy päiväkodissa, onko heidän vaikeaa myöhemmin toimia ryhmässä? Kärsivätkö heidän sosiaaliset taitonsa? Toki pidän sitä mahdollisena, jos lapselle ei tarjota ryhmätoimintaa tai tarpeeksi saman ikäistä seuraa. Näiden toteuttamiseksi ei kuitenkaan välttämättä tarvita päivähoitoa, sillä muitakin vaihtoehtoja löytyy. Kunnat ja kaupungit tarjoavat kerhotoimintaa, jossa lapsi pääsee toimimaan ryhmässä ja leikkimään muiden lasten kanssa. Tähän päälle muutamat leikkitreffit ystävien kanssa, ja viikko onkin tosi kivasti täytetty (mikäli ette tunne muita lapsiperheitä alueeltanne, kannattaa laittaa kaverihaku pystyyn oman paikkakunnan Facebook-ryhmiin. Moni kaipaa seuraa etenkin leikkipuistoihin).
Nautin elämästämme kovasti, mutta se ei ole aina helppoa. Arjen suunnitteluun kuluu aikaa, kun täytyy huolehtia että lapsilla on paljon monipuolista tekemistä. Toisinaan suunnitelmia ei ole tai ne peruuntuvat, ja aina ei vain yksinkertaisesti jaksaisi. Lasten kanssa oleminen ja touhuaminen on tietysti kivaa, mutta myös samaan aikaan väsyttävää. Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteet ovat tuttuja, sillä oma elämä pyörii ymmärrettävästi vahvasti lasten ympärillä. Nämä ovat kuitenkin pieniä asioita verrattuna siihen, että olen saanut mahdollisuuden kasvattaa lapsiani kotona ja viettää heidän kanssaan tiiviisti nämä ensimmäiset vuodet. Se on ollut itselleni ja puolisolleni tärkeää ja korvaamatonta.
Korostan, että tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole arvostella kenenkään valintoja millään tavalla. Me olemme toimineet näin, koska meillä on siihen mahdollisuus ja se on tuntunut perheellemme hyvältä vaihtoehdolta. Kaikille se ei sitä ole. Tiedän, että moni toivoisi voivansa hoitaa lapsia kotona pidempään. Toiset nauttivat työstään ja haluavat lapsen osallistuvan varhaiskasvatukseen, sillä laadukkaasti toteutettuna se antaa lapselle paljon. Kirjoituksen pointti on vain kertoa, että lapsi voi saada paljon ja kasvaa taitavaksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi, oli hän sitten päiväkodissa tai ei.
Tärkein oppini vanhemmuudesta on, että teit asiat miten tahansa, aina toimit jonkun mielestä väärin. Tehdään siis niin, miten itsestä hyvältä tuntuu.
Teksti: Heidi
