Kuinka hellyttävää onkaan, kun pieni lapsi luulee olevansa juonikas, mutta hänen esityksensä on niin läpinäkyvä, että taustalla oleva “juoni” on perheen vanhemmalle täysin selvä.
Pieni tyttö istuu rauhallisena autossa perheen ja sukulaisten seurassa katsellen ikkunasta ulos matkalla kotia lähellä olevalle ulkoilualueelle eväsretkelle. Matkalla ohitetaan tuttu kahvila, jonka terassilla tyttö on kerran perheensä kanssa pysähtynyt jäätelöllä ja mehulla. Aikuiset juttelevat autossa keskenään kahvilasta todeten, että mahdollisesti siellä voisi piipahtaa retken jälkeen takaisin tullessa.
Pieni tyttö näyttää näennäisesti siltä, ettei hän olisi kiinnittänyt huomiota keskusteluun. Pian hän kuitenkin alkaa huokailla, että hänellä on huono olo ja kova jano. Hän alkaa pidellä vatsaansa ja vääntelehti paikallaan. Hän ehdottaa vienolla äänellä, että mentäisi heti käymään äsken ohitetussa kahvilassa mehulla ja jäätelöllä, koska se voisi auttaa hänen pahaa oloaan. Pikkutytön hellyyttävä esitys nostaa vaivihkaisen hymyn aikuisten huulille.
Selvyyden vuoksi täytyy todeta, että kyseinen taktiikka on ollut pikkutytöllä käytössä jo aiemmin ja lapsen olemuksesta ja kasvoilta näkee varsin selkeästi, että kyseessä ei ole aito kiputila vaan esitys, jolla on tietty päämäärä. Samaan aikaan on selvää, että lapsi itse ajattelee esityksensä olevan täysin onnistunut ja uskottava. On hellyttävää, kuinka pieni lapsi ei ymmärrä, kuinka läpinäkyvää hänen pieni juonikkuutensa on aikuiselle.
Moni lapsi kokeilee rajojaan pienenä erilaisilla huijauksilla
Muistan kuinka pienenä lapsena tein aivan samaa. Jos halusin jotain, saatoin yrittää vetää tietyistä naruista, joiden tiesin toimivan aikuisten kanssa. Muistan kuinka koin onnistumisen tunteita, kun luulin saaneeni aikuiset toimimaan tahtoni mukaan “juonikkaalla manipulaatiollani”. Esimerkiksi jos olin kaupassa valittanut pahaa oloa karkkihyllyn äärellä ja todennut tuskallisella äänellä, että suklaapatukka auttaisi heikotukseen samalla kun otin horjuvia askeleita todistaakseni kuinka heikossa kunnossa olen, onnistumisen tunne oli valtava, kun vanhempi esityksen päätteeksi laittoi ostoskärryyn suklaapatukan.
Jälkeenpäin olen miettinyt meniköhän yksikään näistä esityksistäni todella läpi vai näkivätkö vanhemmat joka kerralla, että kyseessä on pienen lapsen hellyttävä huijaus, eivätkä vain yksinkertaisesti raaskineet romuttaa harhaluuloani mahtavista näyttelijän kyvyistäni.
Rehellisyyden nimissä on myös todettava, etten aivan joka kerralla saanut tahtoani läpi. Tämä on jälkeenpäin ajateltuna ehdottomasti vain hyvä asia. Enemmistö vanhemmista onneksi ymmärtää, kuinka haitallista lapselle voi olla oppia, että hän aina saa kaiken haluamansa. Minäkin koin osani pettymyksistä lapsena, mistä olen jälkeenpäin ajatellen hyvin kiitollinen vanhemmilleni.
Kun jatkoimme matkaamme kohti ulkoilualuetta kahvilan terassin ohi alkuperäisen suunnitelman mukaan, pienen tytön mielenkiinto kohdistui pian jälleen ikkunasta näkyviin maisemiin. Vatsakipu, paha olo ja jano unohtuivat ja eväsretkestä tuli oikein onnistunut, vaikka pieni rakas huijari ei saanutkaan tahtoaan läpi.
Näkeekö teidänkin perheessä toisinaan samankaltaisia hellyttäviä pieniä näyttelijänalkuja esityksiensä parissa?
Ei vielä kommentteja