Usein ihmiset, joilla ei ole riittävästi tietoa jostakin asiasta tai ilmiöstä, saattavat suhtautua asiaan hyvinkin ennakkoluuloisesti. Kuinka erityislapsen vanhemman tulisi suhtautua muiden epäluuloon omaa lasta kohtaan?
Jos ihmisellä ei ole minkäänlaista kokemusta erityislapsista, kohtaaminen voi tuntua joskus jopa pelottavalta. Kun tiedon määrä lisääntyy, usein myös ymmärtäväisyys kasvaa. Moni erityislapsen vanhempi, joka on lehdessä kertonut arjesta lapsensa kanssa, mainitsee syyksi juuri sen, että haluaa levittää tietoa erityislasten ja heidän perheidensä elämästä. Tällä tavalla asia ei enää ole niin tuntematon ja pelottava.
Vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää, että muiden negatiivinen suhtautuminen omaan lapseen johtuu vain tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä, vanhemman sydäntä puristaa aina, jos hän kokee lapsensa pahoittavan mielensä muiden reaktioista. Jos liikkuu lapsen kanssa kodin ulkopuolella, ei ole mitenkään mahdollista hallita kaikkien vastaantulevien ihmisten reaktiota. Ei ole myöskään mahdollista pysähtyä jokaisen kohdalle ystävällisesti selittämään lapsensa tilanteesta, vaikka näin haluaisikin tehdä. Toisaalta ei ole vanhemman velvollisuus kertoa tuntemattomille perheen tilanteesta, ellei hän itse halua. Kuinka siis kannattaa asennoitua tilanteissa, joissa erityislapsen kanssa liikkuessa ihmiset esimerkiksi tuijottavat epäkohteliaasti?
Henkiset selviytymistaktiikat voivat vaihdella eri ihmisillä
Jokainen ihminen on erilainen ja siksi henkiset selviytymistaktiikatkin vaihtelevat. Itseään kannattaa muistuttaa aktiivisesti siitä, että muut ihmiset eivät ole osa perheen arkea. Erityislapsen kanssa liikkuessa muut ihmiset saattavat hetkellisesti tuijottaa ikävästi, mutta sen jälkeen nämä ihmiset jäävät taakse, eikä heitä tarvitse enää kohdata uudestaan. Satunnaiset kadulla vastaan tulevat tuijottelijat voikin jättää omaan arvoonsa.
Tällaisen ajattelutavan omaksuminen on toki usein helpommin sanottu kuin tehty. Erityislapsen vanhempi joutuu kuitenkin usein kehittämään tämäntyyppisiä selviytymistaktiikoita haastaviin tilanteisiin. Kävisi henkisesti liian raskaaksi, jos jokaisesta tuijottelijasta pahoittaisi mielensä pitkäksi aikaa.
Itseään kannattaa myös muistuttaa siitä, että tuijottelijat eivät näe kuin pintapuolisen raapaisun lapsesta, eikä heillä siksi ole minkäänlaista aavistusta siitä, kuinka ihana ihminen lapsi todellisuudessa on. Paheksuva tuijottelu perustuu siis virheelliseen tilanneanalyysiin ja puutteelliseen dataan. Tuijottelijoiden tuntemukset ja mielipiteet eivät siis vastaa todellisuutta. Tämä ajatus voi auttaa vanhempaa pääsemään nopeammin eroon pahasta mielestä, jos kohtaa epämiellyttävän tuijottelijan.
Ihmisen mieli on toisaalta rakennettu siten, että vaikka kuinka yrittää olla välittämättä muiden mielipiteistä, tämä on usein hyvin vaikeaa. Inhottavat tuijottelijat ja kommentoijat saattavat kaikesta huolimatta onnistua pilaamaan päivän. Harjoittelemalla voi kuitenkin opettaa itseään olemaan mahdollisimman pitkälle välittämättä tällaisista ihmisistä.
Vertaistuki on kullanarvoista erityislapsen vanhemmalle
Toisten vanhempien kanssa keskustellessa saa vahvistusta omille näkemyksilleen siitä, että muiden ihmisten mielipiteistä ei tarvitse välittää. Muilta vanhemmilta voi myös saada konkreettisia hyviä vinkkejä ja neuvoja siitä, kuinka ennakkoluuloiset ihmiset kannattaa kohdata, jos heidän kanssaan joutuu tekemisiin oman erityislapsensa kanssa maailmalla liikkuessa.
Minkälaisia neuvoja sinä haluaisit antaa sellaisille erityislasten vanhemmille, jotka kokevat ahdistusta muiden tahdittomasta tuijottelusta ja kommenteista?
Ei vielä kommentteja