Neuvolassa painotetaan aina, ettei lapselle ole hyväksi kiintyä johonkin esineeseen tai asiaan. Elämä lapsen kanssa on neuvolan ja muiden antamien neuvojen mukaan yhtä vierottamista ja yhdestä vierotettavasta asiasta toiseen lipumista. Mikään ei ole koskaan hyvä.
Kapalo
Navan puhdistuksen jälkeen toinen asia, joka opetetaan synnytyslaitoksella. Kaikkialla kuulee, että kapalointi on se kaiken A ja O, koska se tuo vauvalle mieleen olosuhteet kohdussa ja täten rauhoittaa lasta. Olisi siis suotavaa pitää lasta siinä 24/7 tai ainakin siihen asti, kunnes neuvolan täti tekee ensimmäisen kotikäynnin.
Unipussi
Neuvolantädin ohjeistuksella on siirrytty unipussiin, koska liika kapalointi tekee lapsesta passiivisen eikä se pääse kapalon vuoksi tutustumaan maailmaan. Unipussissa sentään lapsi voi edes vähän liikkua. Ajan myötä olisi kuitenkin hyvä alkaa totuttelemaan lasta muihinkin vaatteisiin, kuin vain unipussiin ja yökkäriin.
Vanhempien sänky
Taas saa nukkua 30 minuutin pätkissä. Ja koska kapalo ja unipussi on nyt kielletty, lapsi herää vähän väliä omaan nyrkkiinsä tai kokovartalosäpsähdykseen. Perhepeti ja unipesä toimivat, kunnes olisi kuitenkin hyvä alkaa totuttelemaan omaan sänkyyn, ettei hän vain totu liialliseen äidin läheisyyteen. Naapurin Marjatta se osaa niin muistuttaa siitä, että kohta lapsi nukkuu vielä teini-ikäisenäkin vanhempien vuoteessa, jos ei nyt ala vieroittamaan omaan sänkyyn.
Unipesä
Facebookin vauvaryhmässä oltiin jälleen sitä mieltä, että mitä isommaksi lapsi kasvaa niin sitä suurempi tukehtumisriski lapsella on unipesän reunoihin.

Whitenoise
Neuvolassa kysyttiin taas, miten meillä nukutaan ja kerroin tästä taivaallisesta suhinasta. Seuraavana yönä sitten vieroiteltiinkin lasta suhinasta käymällä nukkumaan neljältä aamuyöllä. Seuraavana aamuna vieroitin univelkaani juomalla pannullisen mustaa kahvia.
Wishbear
Saa Tokmannilta tai Facebookin kirpparilta. Jos ostat kyseisen lelun facesta niin varaudu siihen, että yön aikana puhelimeesi kilahtaa viesti jossa selitellään, että olikin vahinko myynti ja onnistuisiko palautus heti. Kyseisestä lelusta ei kannata mainita neuvolassa, leluja kun ei olisi hyväksi yhdistää nukkumiseen.
Tutti
Jos ei neuvolasta neuvota vieroittautumaan tästä, niin neuvoja sataa kyllä sukulaisilta, naapureilta, päiväkodista, naapurin tädin siskolta ja Facebookin mammaryhmistä. Tutti kun on kaiken pahan alku ja sille tulisi saada mahdollisimman nopeasti loppu.
Tuttipullo
Sama homma kuin tutissa. Olisi kuitenkin tosi hyvä oppia pulloruokintaan, mutta kuitenkin tosi paha kun voi aiheuttaa imuotteen häiriötä ja rinnan hylkäämistä. Olisikin paras siirtyä suoraan pillimukiin.
Pillimuki
Kyllä neuvolassa hymyillään kun lapsi imeä lutkuttaa pillimukista. Mutta koska niin taitavasti osaa jo pillimukista juoda, niin olisiko kuitenkin parempi siirtyä sitten jo ihan isojen lasten mukiin?

Syöttötuoli
Kyllä pitäisi olla juniorituolit käytössä ja kaiken maailman de-lux-sähkösäädöillä, että on varmasti ergonominen ruokailu asento.
Vaippa
”Keskusteltu potan käytöstä. Vanhempi ei ole vielä edes kertonut lapselle, mikä on potta. Ohjattu pottailun aloituksessa. Seuraava neuvola-aika varattu.” – Neuvolakortin merkinnät kolmen kuukauden ikäisen neuvolakäynniltä.
Pinnasänky
Kyllä olisikin niin hyvä, että oppisi nukkumaan isojen sängyssä. Päiväkodissa olisi nimittäin varattuna kerrossängyn yläsänky, jossa ei ole laitaa. Mutta ei se mitään, päiväkodista kertoivat, että laittavat patjan lattialla jos sattuu putoamaan niin ei sitten ainakaan pudotessaan herätä muita lapsia.
Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:
Harhaluuloja äitiydestä – Nyt tiedän, että saan olla juuri sellainen äiti lapselleni kuin haluan
Teksti: Erica