Aikuisella ja lapsella voi olla monenlaisia yhteisiä harrastuksia. Ne voivat liittyä esimerkiksi liikuntaan tai musiikkiin. Tästä kirjoituksesta löydät vinkkejä siitä, mitä kaikkea perheenjäsenet voivat puuhailla yhdessä.
Monesti ajatellaan tärkeäksi asiaksi, että lapsella on ainakin yksi harrastus. On kuitenkin hyvä muistaa kohtuus, koska liika määrä tekemistä voi väsyttää lapsen. On myös tärkeää, että harrastus on lapselle mieluinen eikä vanhempi tee liiaksi päätöksiä lapsen puolesta. Harvemmin tulee ehkä ajateltua, että harrastus voi olla myös yhteinen lapselle ja vanhemmalle. Se mahdollistaa myös sen, että kiireisen arjen keskellä saa yhdessä puuhailla ja viettää aikaa mieluisan puuhan parissa.
Länsiväylän artikkelissa on kerrottu esimerkkejä vanhemman ja lapsen yhteisistä harrastuksista. Tekstissä kerrotaan äidin ja lapsen yhteisestä pianonsoittoharrastuksesta. ”Arjessa yhteinen aika on kortilla, ja on todella ihanaa harrastaa yhdessä lapsen kanssa”, kuvailee äiti yhteistä ajanvietettä.
Jumppa
Monilla paikkakunnilla on mahdollista harrastaa esimerkiksi jumppaa tai joogaa yhdessä lapsen kanssa.
Musiikki
Vanhempi voi aloittaa yhdessä lapsen kanssa myös musiikkiharrastuksen. Mikä olisikaan hauskempaa kuin harjoitella yhdessä esimerkiksi pianolla tai kitaralla soittamista?
Paini
Monella paikkakunnalla lapsi voi harrastaa painia yhdessä vanhemman kanssa.
Perhepartio
Aikuinen ja lapsi voivat valita yhteiseksi harrastuksesi myös perhepartion. Suomen Partiolaisten sivustolla kerrotaan, että perhepartioon voi osallistua alle kouluikäinen lapsi yhdessä lähipiiriin kuuluvan aikuisen kanssa.
Sirkus
Joillakin paikkakunnilla on mahdollista valita perheen yhteiseksi harrastukseksi sirkus. Esimerkiksi Linnanmäen Sirkuskoulu kuvailee perhesirkusta hauskaksi yhteiseksi harrastukseksi, jossa pääsee leikkimään ja harjoittelemaan monenlaisia sirkustemppuja. Harjoittelu on hauskaa ja kehittää laajasti motorisia taitoja.
Vain mielikuvitus on rajana yhteiselle tekemiselle
Yhteinen harrastus voi olla myös sellainen, johon ei tarvita mukaan kolmatta tahoa. Se voi olla esimerkiksi yhteinen juoksuharrastus, palapelien kokoaminen tai kalastus. Yhdessä voi myös kerätä vaikka pullonkorkkeja tai postimerkkejä. Yhteinen ajanviete voi olla myös leipominen tai ruoanlaitto.
Eikä mikään estä harrastamasta yhdessä kuvataidetta – yhdessä voi kaivaa esiin paperit ja pensselit ja antaa taiteen muodostua paperille. Taiteilun tueksi löytyy nykyään myös nettikursseja, jos tuntuu, että ulkopuolinen apu olisi tervetullutta tähän harrastukseen.
Mitä sinä harrastat yhdessä lapsen kanssa?
Teksti: Liisa