Ennen oltiin me ja edelleenkin ollaan, mutta miksi se tuntuu niin vääränlaiselta. Nopeasti synnytyksen jälkeen huomasin mieheni kullittelevan mieluummin toisia itseni sijasta. En puuttunut tilanteeseen, koska ajattelin sen olevan vain ohimenevä kausi. Olen vain kateellinen niille pariskunnille joilla kullittelu on edelleenkin läsnä perhe arjessa.
Vanhemmuuteen kadonneet rakastavaiset
Intohimomme sai muutaman rääkäisyn myötä uuden kohteen ja pikku hiljaa luovutimme sille myös suhteen ylläpitoon kuuluvan energiamme. Emme me ihmisinä muuttuneet, meistä tuli vain vanhempia. Käsityksemme rakkaudesta sai tuolloin uuden perspektiivin.
Vanhemmuus ja parisuhde sisältävät eri roolit. Vanhemmuus tuo mukanaan kasvattajan roolin, kun taas parisuhteessa olemme rakkauden mittaisia rakastavaisia. Parhaimmillaan nämä kaksi asiaa voivat maagisella tavalla vahvistaa toisiaan.
Olen huomannut, että nykyisin katsomme toisiamme vanhempien silmin emmekä rakastavaisten. Rakastavaiset ovat vain enää tarina historiankirjassa. Olemme unohtaneet sen, että ilman meitä ei olisi myöskään heitä.
Tarkoittaako lasten saaminen suhteen loppua?
Ennen kaikki oli paremmin vai oliko? Ennen huomiota kerjäsi yltä kyltymätön alushousuissani ja pakaroissani roikkuva mies, jonka rakkauden kiihko oli sammumaton. Nykyisin ainoat asiat elämässäni jotka roikkuvat ovat pakarat ja mammakalsarit. Unohtamatta lahkeessani roikkuvaa saaliinhimoista taaperoa, joka pitää kyllä huolen siitä ettei asunnon toinen mies pääse lähellekään housujani. Ennen oli myös tarpeita, mutta nykyisen roolini myötä kaikkien muiden tarpeet ovat menneet omieni edelle.
Ennen roolileikit olivat mieluisia, pitsin täyteisiä ja kestivät tyydyttävät 10-30 minuuttia. Kuitenkin nykyinen roolini oli ollut päällä jo sen verran pitkään, että jopa sana milf oli menettänyt kullittelevan merkityksensä. Pyörittelin mielessäni vaihtoehtoja miten saisin itseni ja parisuhteemme takaisin eloon. Olihan se myös osittain itseni vikani, että kullittelua ei mieheni ja itseni välillä enää ollut.
On kyllä silkkaa hölmöyttä ajatella, että elämä pysyisi samanlaisena lasten saamisen myötä. Lapset muuttavat elämämme, mutta on meistä kiinni miten annamme sen muuttaa meitä ja parisuhdettamme. Ei lasten saamisen pitäisi johtaa parisuhteen unohtamiseen, mutta se on kuitenkin valitettavaa monen pariskunnan kohdalla.
Kullittelun uusi aikakausi
Rakastan vanhemmuutta ja sitä mitä olemme mieheni kanssa luoneet tähän maailmaan. Mutta kaipaan miestäni ja tiedän, että olemme hyviä vanhempia. Tiedän myös, että jos emme tee hoida parisuhdettamme niin se on yhtä mennyttä kuin Trumpin kausi pressana. Helposti sitä joutuu virran vietäväksi, mutta nyt olemme joutuneet kuohuvaan koskeen ja lähestymme vesiputouksen reunaa kovalla vauhdilla.
Haluan tulevaisuudessa puolisona osuuteni kullittelusta, vaikka joudunkin sen muiden kanssa jakamaan. Olen oppinut elämän varrella, että kullittelua on erinlaista. Se voi olla tunteetonta tai tunteiden aikaan saama reaktio. On myös itsestään kiinni miten siihen suhtautuu ja ottaako sen osaksi päivittäistä elämää vai ei. Jos jokin asia tulee muuttumaan niin se, että tästä lähtien en ole pelkkä äiti.
Riittää, että lapset hokevat sitä sanaa päivän aikana enemmän kuin mitä miehet ajattelevat seksiä, eli paljon. Joten miksi miehenikin pitää kutsua minua äidikseen, enhän minä ole hänen äitinsä vaan puoliso. Alkuun se tuntui normaalilta, mutta ajan myötä huomasin sen vaivaavan minua. En ollut tajunnut suhteemme olevan hukkumaisillaan vanhemmuuden jalkoihin. Halusin hänen jälleen kullittelevan minua ihan niin kuin lapsiammekin.
”Hei kulta!” kuulostaa paljon paremmalta puolisoni suusta kuin ”Hei äiti!”.
Ruuhkavuosien pyörteisiin katoaa moni puoliso. Lue lisää: HAIKEIN TERVEISIN RUUHKAVUOSIIN KADOKSISSA OLEVA PUOLISOSI
